Tietosuojaa

7.35 Heli 0 Comments

Kurssimme toisen tehtävän ohjeistuksessa kehoitettiin osallistumaan keskusteluihin. Ilmeisesti some ei ole tätä yksin illassa jupisemista - mitä tähän asti olen harrastanut :) Siispä etsimään keskusteluja tietosuojasta, joka on opintojaksomme toisen tehtävän yhteinen nimittäjä.

Vaan alkuun käväisin ystävämme Googlen tietosuojakäynnöt sivuilla, päästäkseni tietosuoja- asian sisäkehille. Mutta niin kuin yleensä: uuvuin pieneen ja pitkään pränttiin ja aivoni lakkasivat ymmätämästä nähtyä (ei siis luettua) tekstiä. Mikan slaidit AC-luennolta olivat tällä kertaa riittävä innnoituksen lähde tietoturva-aiheeseen. Yhteisösivustolla oli mielenkiintoista keskustelua - etenkin Kalevan juttu identiteettivarkauksista täytyy etsiä käsiin (meidän tuppukylän kirjastoon ei Kalevaa tilata automaattisesti) 

Netistä kaivelin Matti Laakson tietoturvaa käsittelevän blogin - siellä oli sivukaupalla asiaa nimenomaan tietoturvasta. Liitin yhteisösivulle linkin Mati Laakson sivustolle. Lueskelin muutamia ja tunsin piston - tunnistin itseni blogista "Oletko sokkoklikkaaja? "Aina, kun olet avaamassa linkkiä sähköpostiviestistä tai nettisivulta, pidä mielessä seuraavat asiat: Linkkiteksti ei kerro, mitä sivua ollaan oikeasti aukaisemassa. Lyhennettyjen linkkien avaaminen on venäläistä rulettia." 

 Tampereen kaupungin some-ohjeissa annettiin selkeitä ohjeita salasanan pituudesta, korostettiin huolellisuutta ja muistutettiin tekijänoikuksien ja asiakkaan tietosuoja kunnioituksesta. Viittaan vielä Matti Laakson blogiin Tietoturva on kuin käsidesiä: Yritykset tarjoavat tämän käyttöön mahdollisuuden, mutta on henkilön asenteesta kiinni, käyttääkö hän tätä vai ei. Eli työyhteisön kaikilla jäsenillä on vastuu yhteisestä tietoturvasta.


Tämän kertainen postaus jäi hiukka torsoksi, pitänee jatkaa viikonloppuna. 
Jos blogin sorvaaminen käy työstä, niin varmasti pakkopullaa on sen lukeminenkin! Peukkua Leenalle, kun jaksat perehtyä näihin kaikkiin. Nyt Mäntän Kuvataideviikoille seurana kuntosaliporukka -  sosiaalisuutta livenä siis! 

0 kommenttia: