Some rules Tampere
Ohjeistuksen mukaan tämäkin kirjoitus olisi pitänyt julkaista jo päiviä sitten - vaan niin vain kalkkiviivoilla (taas) olen kirjoitelmani kanssa. Virittäydyin kirjoitussessioon käymällä porukkamme blogeja läpi. Itämään jäin Marko Ilmarin blogin mietteet somen mahdollisesti aiheuttamasta eriarvoistumisesta ... "Onko eriarvoistuminen todellinen ilmiö ja mitä vaikutuksia ilmiöllä on pitkällä aikavälillä sukupolvien väliseen yhteydenpitoon tai -pitämättäjättämiseen" . Enpä ole somea osannut tuolta kannalta pohtiakkaan. Varmasti some on eriyttänyt sukupolvia, mutta onko se eriarvoistanut? Antaako some niin paljon lisäarvoa, että sen ulkopuolla jää jostakin oikeasti paitsi? Tuota pitää miettiä.Mutta nyt pitää miettiä pelisääntöjä. Tampereen kaupungin sosiaalisen median ohje löytyi googlettamalla. Ja se kiinnosti, koska oma työnikin on kuntapuolella. Omasta kunnasta moisia ei löydy - on vain joukko olettamuksia, kirjoittamattomia mutu-sääntöjä. Kuten "omien asioiden hoito tapahtuu työajan ulkopuolella" tai kaupungin sähköpostiosoitetta ei sitten ehkä joka kisaan kannata ilmoittaa". Näitä asioita kuvittelen sääntöjen ja ohjeiden käsittelevän. Siispä käyn tutkimaan Mansen pykäliä - seuraavassa niistä havaintoja:
- somen käyttö nähdään Tampereella mahdollisuutena lisätä kuntalaisten osallisuutta ja toiminnan läpinkyvyyttä. Somen käyttöä voidaan käyttää myös mittarina.
- eri yksiköiden some-virityksien tulee olla synkroonissa ja tukea Tampereen strategiaa. Some on osa Tampereen kokonaisviestintää ja sitä koordinoidaan keskitetysti.
- asiakkaiden tietosuoja on korostetusti esillä
- samoin työnantajakuvaa ja kaupungin imagoa vaalitaan "Vapaa-ajallakin eli yksityisroolissa sosiaalista mediaa käytettäessä lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan säilyy .... Työasioista ei pidä keskustella muissa kuin työtehtäviin hyväksytyissä sosiaalisen median kanavissa" - tuo nyt taitaa olla toive hyvästä käytöksestä - vaikeasti valvottava.
- ennen palvelun avaamista on määriteltävä (hyvä lista, kun somen käyttöä suunnittelee)
- kenen tehtävänä on edustaa työnantajaa?
- mihin tarpeeseen kanavan avaaminen vastaa?
- mihin sosiaalisen median palvelulla pyritään?
- mikä on palvelun kohderyhmä?
- millaista sisältöä siellä tarjotaan?
- kun some-palvelu otetaan käyttöön, on siihen sitouduttava - velvoite ajantasallapitämiseen ja aktiiviseen käyttöön - kysymyksiin on vastattava vähintään parin päivän sisällä. Eikä somen toiminta ja jatkuvuus saa olla riippuvaisia yksittäisestä työntekijästä.
- selvät sävelet: "Palautteisiin vastataan työroolissa asiallisesti ja hyvien tapojen mukaisesti" Ei siis mitään omia höpinöitä. Työntekijä voi toimia halutessaan somessa omalla nimellään, mutta käyttäen vain etunimeään.
- tätä vähän ihmettelen: "Asiakkaiden/kansalaisten kommentteihin ja kysymyksiin ei vastata virka-ajan ulkopuolella" Minulla on huono tapa jäädä nuokkumaan työpäivän päätteeksi ... saamaan mailmaa valmiiksi - en siis voisi tuona aikana värkätä vastauksia kuntalaisten kysymyksiin. Ehkä vastaukset vaikuttavat vähemmän luotettavilta, kun ne tupsahtavat kuntalaisen koneelle kuuden aikaan illalla. Kukaan ei kuitenkaan usko, että selväjärkiset virkamiehet kököttävät työkoneen ääressä tuohon aikaan.
- työntekijöiden sosiaalisen median käyttö työtehtävien edistämiseen ja oman työn kehittämiseen on Tampereella suositeltavaa. On vain muistettava erottaa roolit: "Työaikana ja työnantajan välineitä käyttäessään sosiaaliseen mediaan kirjautunut työntekijä toimii työnantajan edustajana eli työroolissa".
Loppu ohjeesta käsitteekin tietoturva-asioita ja riskejä... taidanpa ottaa ne esiin kun värkkään vastausta kakkoskysymyksen ensimäiseen kohtaan. Toki niillä on keskeinen sija Tampereen ohjeistuksessa, mutta tästä jutusta tulee ylipitkä jo muutenkin.
Kyllä vähän kadehdin tamperelaisia, kun heillä on noin selkeäsanaiset nuotit somen käyttöön. Suuri osa ohjeista on sovelletavissa kaikkiin kuntiin (mikä niissä nyt oli niin tamperelaista?). Kirjoitettujen ohjeiden yksi arvo on se, että ne ovat olemassa - ne synnyttävät keskustelua ja näin muistuttavat käyttäjiä periaatteista. Niihin voidaan vedota ja ne ovat käyttäjän turva ja käytön perälauta.





Tutustuin myös Tampereen kaupungin somen ohjeisiin. Erityisesti lopussa ollut muistilista on pienin muokkauksin soveltuva niin yrityksille kuin yksityisille henkilöillekin. Mielestäni ohjeet olivat yllättävänkin selkeät ja huomioivat useampia seikkoja. Muutamaan termiin olisin kaivannut ns. suomennosta tai jonkinlaista avausta, työntekijän näkökulmasta ajateltuna.
VastaaPoistaJep! Ohjeista paistoi, että tekijänä on ollut laaja joukko - ei vain tietoturvaihmisiä tai viestintävastaavia.
PoistaKuulostaa hyvältä. Valitettavasti monissa kunnissa ei vielä ymmärretä some viestintää. Omassa kunnassani se on käytössä kirjastolla ja tapahtumavastaavalla, jotka molemmat käyttävät sitä todella hyvin. Kirjastolla on vähän vähemmän kerrottavaa, mutta säännöllisesti heiltäkin tulee päivityksiä. Monikohan kunta twiittaa?
VastaaPoista